Kutsukorttien asettelu ja sopivan tekstin keksiminen aiheuttaa päänvaivaa. Mikä asettelu ja mikä fontti, ja miltä se sitten näyttää. Ugh...Musta ei sittenkään taida tulla taitto-ohjelmaa käyttävää viestinnän osaajaa. Tosin, mitä väliä jollain kutsukorteilla? En tahtoisi kuitenkaan ihan aivokääpiöisiä kortteja laittaa, ja toisaalta en jaksa välittää etikettisäännöistä. Huomaan sisäisen Bridezillani oirehtivan, koska en ollutkaan tyytyväinen oikovedokseen ja halusin korjaillun vedoksen. Tästäkö se sitten alkaa, vai liekö jo alkanut?
Päätimme senkin, että kävelemme yhdessä alttarille. Voisin kävellä isäni kanssa siinä tapauksessa, mikäli olisi yleisesti hyväksyttyä, jos äiti tai isä voisi saattaa myös poikansa morsiammen odottaessa alttarilla. Vanhemmat eivät omista lapsiaan, eivätkä tyttäret ole omaisuutta, enää. Kun kääntää sukupuoliroolit toisinpäin, huomaa kuinka alistavia ne ovatkaan. Myös kutsukorteissa ollaan yleisesti hyvin konservatiivisia. Tosin kaikkea hyväksi havaittua ei kannata muuttaa, mutta räikeimmät epäkohdat on syytä siivota piiloon. Kuten se, että vanhemmat kutsuvat häävieraat, tai että morsiammen nimi on aina ensin kutsuissa.
Terveisin, feminimisti - zilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti