Minulla on taipumusta huolestua mitä pienimmistäkin asioista. Märehdin merkityksettömiä juttuja ja maailailen taivaalle uhkakuvia, joista vain harvat ovat toteutuneet. Murehdin kun gradu ei edisty, vaikka tiedän, että saan sen tehtyä kun vain keskityn. Murehdin tulevaa työelämää, mahdollista työttömyyttä, terveyttä ja läheisiä ihmisiä. Naisilla on taipumusta peittää kielteiset tunteensa ja käsitellä niitä märehtimällä. Miksi en voisi vain näyttää tunteitani heti, mikä siinäkin on niin vaikeaa?
Pitäisi uskoa huomiseen. Pitäisi iloita aamun ensimmäisestä kahvikupista, pakkasenpunaisista poskista, puhtaan pyykin tuoksusta ja toisen ihon lämmöstä. En voi käyttää päiviäni siihen, että murehdin jotain mikä saattaisi mennä pieleen. Olen kyllä hieman parantanut asiassa viime aikoina. Luin jostakin, että joku oli ryhtynyt tekemään niitä asioita, joista nautti nuorempana. Itse kuuntelin klassista musiikkia, luin mielenkiintoisia kirjoja ja lehtiä, haaveilin, kävin hoitamassa hevosia ja juoksin metsäteillä lenkkejä. Nyt aion nauttia pöydälläni olevasta kahvikupista, kirjoittamisesta ja uutisten lukemisesta netistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti